Uzbekistanilainen Aistien-tila

Uzbekistan -teemaisen aistien tilan idea lähti liikkeelle Rautpihan avoimen päiväkodin kieliharjoittelijalta. Meidän roolimme opiskelijoina oli tukea ja ohjata tilan rakentamisessa. Mietimme kieliharjoittelijan kanssa, miten toisimme teeman esiin eri aistien kautta. Kieliharjoittelija sai myös houkuteltua uzbekistanilaisia äitejä lapsineen mukaan projektiin.


Aistien tila koristeltiin kauniin kankain ja lattialle tuotiin itämaisia istumatyynyjä. Kieliharjoittelija toi koristeeksi myös kauniita uzbekistanilaisia pukuja sekä päähineitä. Kaikista koristeellisin vaate oli hänen oma hääpukunsa! Valaisimme tilan pienillä led-valoilla sekä led-kynttilöillä.


Taustamusiikiksi valittiin uzbekistanilaista musiikkia sekä video, josta pääsi kurkistamaan suoraan Uzbekistanin kadulle. Tapahtuman päätteeksi lapset saivat esittää traditionaalista tanssia kauniissa mekoissaan.

Kieliharjoittelija sekä äidit tekivät myös suuret määrät uzbekistanilaista ruokaa. Tarjolla oli muun muassa erilaisia salaatteja, lihaa ja riisiä sekä taikinakuoren sisään loihdittuja herkkuja.


Oli jälleen kerran hienoa nähdä, miten erilaisista kulttuureista lähtöisin olevat ihmiset toimivat saumattomasti yhteistyössä. Tunnelma pysyi korkealla koko päivän ajan ja saimmekin taas hienon määrän osallistujia, jotka pääsivät kirjaimellisesti maistamaan uzbekistanilaista kulttuuria. Uskon myös, että tämä päivä jäi pysyvästi mieleen hienona kokemuksena uzbekistanilaiselle kieliharjoittelijalle sekä äideille lapsineen.

Sosionomiopiskelija Elisa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aistien puuhaa Keravan Me-talolla 2/4

Ystävänpäivän Aistien-tila ja laskiaisrieha

Aistien-puuhaa Keravan ME-talolla 1/4