Aistien puuhaa Keravan Me-talolla 4/4

Musiikkituokio

Pidimme meri-aiheisessa aistien-teltassa musiikki-tuokion perhekahvilan kävijöille. Tilan aiheeseen sopivaksi lauluksi valitsimme tuokioon Pikkuiset kultakalat-laulun. Lainasimme erilaisia soittimia Laurean musiikkiluokasta, kuten rytmimunia, marakassin,soittokapuloita sekä ison ja upean aaltorummun.


Telttaan mahtui kerrallaan tuokioon noin 4-5 lasta ja 3-6 aikuista. Tuokiossa sai ensiksi rauhassa tutkia soittimia sekä yhdessä katsoa, kuunnella ja ihastella aaltorumpua. Erityisesti lapsista tämä oli hyvinkin mielenkiintoinen soitin!


Sen jälkeen sai valita mieleisen soittimen, jota halusi soitella ja laitettiin kaiuttimesta soimaan laulu. Laulun mukana yksi opiskelijoista ohjasi laulua ja soittoa. Kävijöitä oli suuri joukko ja lapset olivat suurimmaksi osaksi alle 3 vuotiaita. Tuokioita järjestettiin yhteensä kuusi kertaa ja muutamat lapset olivat innokkaita olemaan mukana useammankin kerran.

Toimintakerta oli pidetty ja onnistunut.

Sosionomiopiskelija

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ystävänpäivän Aistien-tila ja laskiaisrieha

Elo-hankkeen rasisminvastaisen viikon tempaus

Uzbekistanilainen Aistien-tila